Tietoja matkasta

Tervetuloa Mannisen matkassa eläväiseen Riikaan!

Latvian pääkaupunkia Riikaa kutsutaan usein Pohjolan Pariisiksi – eikä syyttä! Kaupunkia halkova Daugava-joki, upea arkkitehtuuri ja eläväinen kulttuurielämä luovat tunnelman, joka hurmaa matkailijan ensi hetkestä lähtien, kerta toisensa jälkeen. Riika ei kuitenkaan ole jäljennös mistään, vaan omaleimainen ja kiehtova kaupunki, jossa historia ja nykyaika kohtaavat.

Sijaintinsa ansiosta Riika oli jo keskiajalla merkittävä kauppapaikka, ja sen vaiherikas menneisyys näkyy yhä kaupungin monimuotoisessa ilmeessä. Kompaktin kokonsa ansiosta kaupunkiin on helppo tutustua jalan, ja kaikki tärkeimmät nähtävyydet ovat kätevästi saavutettavissa. Riika tarjoaa täydellisen yhdistelmän nähtävyyksiä, kulttuuria, ostosmahdollisuuksia ja herkullista, kohtuuhintaista ruokaa – kaikkea, mitä onnistuneelta kaupunkilomalta voi toivoa.

Keskiviikko 12.8.2026
Matkaan lähdemme aamulla kotipaikkakunnilta. Matkalla Helsinkiin pidämme tauon. Saavumme Länsi-satamaan Helsinkiin n. klo 09.15. Kuljettaja noutaa matkaliput terminaalista ja jakaa ne matkalaisille bussissa. Tallink MyStar lähtee matkalle kohti Tallinnaa klo 10.30. Myöhäinen aamiainen on mahdollista lisämaksusta.  Nousemme maihin Tallinnassa klo 12.30, jonka jälkeen matka jatkuu kohti Riikaa. Ajoaika Tallinnasta on noin 6 tuntia taukoineen.

Saavumme Riikaan illalla ja majoitumme vanhan kaupungin laidalle Hestia Hotel Jugendiin. 

Hotelli sijaitsee arvostetulla alueella. Riian jugend-arkkitehtuurista tunnetulla alueella on useita suurlähetystöjä, ja alue sijaitsee vain 10 minuutin kävelymatkan päässä Riian vanhastakaupungista. Hotellissa on yhteensä 88 huonetta sekä ravintola Eleven, jossa on viihtyisä lounge ja tunnelmaltaan rauhallinen, kansainvälinen à la carte -ravintola. -Hestia Hotel Jugend

Loppuilta on omatoimista aikaa nauttia Riian iltaelämästä, käydä kävelyllä kaupungilla tai viihtyä hotellin palveluiden äärellä.

Torstai 13.8.2026
Aamiainen tarjolla hotellin ravintolassa. Klo 10.00 lähtö opastetulle päiväretkelle Siguldaan ja Turaidan linnaan. Teemme aluksi kiertoajelun ja sen jälkeen lyhyen kiertokävelyn Riian vanhassa kaupungissa. Käymme katsomassa keskiaikaista Pyhän Pietarin katedraalia, jonka torni on Vanhan kaupungin korkein rakennus, sekä Riian tunnetuinta nähtävyyttä Tuomiokirkkoa. Entisajan vauraudesta kertovat lukuisat jugend-tyyliset rakennukset koristeellisine veistoksineen ja takorautaisine yksityiskohtineen. Albertakatu on helmien helmi, jossa kaikki rakennukset edustavat jugendia omalla taiturimaisella ornamentiikallaan. Raatihuoneen torilla on alkuperäistä loistoa hehkuva Mustapäiden Veljesten talo. Kaupunkikierroksen jälkeen matka jatkuu noin 50 km päässä sijaitsevaan Siguldan pikkukaupunkiin. Tutustumme kaupunkiin ja oppaan johdolla ja vierailemme myös lähellä sijaitsevassa mahtavassa Turaidan linnassa!

Sigulda on viehättävä matkakohde Gaujan kansallispuiston sydämessä, noin tunnin ajomatkan päässä Riikasta. Kaupunki tunnetaan upeista jokilaakson maisemistaan, vehreästä luonnostaan ja historiallisista nähtävyyksistään, kuten keskiaikaisesta linnasta. Sigulda tarjoaa matkailijoille monipuolisia elämyksiä: kauniita kävelyreittejä, näköalapaikkoja sekä mahdollisuuksia aktiiviseen tekemiseen. Luonnon, historian ja elämyksien yhdistelmä tekee Siguldasta yhden Latvian suosituimmista retkikohteista.

Turaidan museoreservaatti on erityisesti suojeltu kulttuurimonumentti. Museoreservaatin alueeseen on sisällytetty keskiaikainen linna, kirkko, kartano, Dainumäki sekä Turaidan Ruusun monumentti.Turaidan museoreservaatti on tunnettu kauniin ympäristönsä ja historiansa ansiosta. Muinaislatvialaisten, liiviläisten, kielellä Turaida tarkoittaa "Jumalan tarhaa". Vuonna 1996 museo sisällytettiin Euroopan museoiden vuoden palkinnonsaajien luetteloon. Kuumailmapallosta tai vastakkaiselta Gauja-joen rannalta katsottuna, syksyisenä iltana, Turaidan linna kohoaa vihreiden puiden lehvistön yläpuolelle kuin punaisista tiiliskivistä rakennettu valtava laiva. -Latvia Travel

Päivän aikana nautimme myös lounaan Siguldassa. Palaamme takaisin Riikaan myöhään iltapäivällä. Loppupäivä omatoimista aikaa nauttia eläväisestä kaupunkielämästä. Monet viehättävät kahvilat vetävät puoleensa ostosten tai vaikkapa taidegallerioissa käynnin lomassa. Riian iltaelämä on myös vilkasta. Tunnelmallisia ravintoloita on paljon ja musiikki soi aamutunneille saakka.

Perjantai 14.8.2026
Aamiainen hotellissa. Kokonainen päivä omatoimista aikaa Riiassa. Nautiskele vanhan kaupungin kauneudesta tai tutustu kaupungin moderniin puoleen. Riika tarjoaa elämyksiä niin kulttuurin kuin ostostenkin ystäville.

Lauantai 15.8.2026
Aamiainen hotellin ravintolassa. Luovutamme huoneet, pakkaamme bussiin ja matkalle kohti Tallinnaa lähdemme noin klo 08.00. Matkalla pysähdytään Latvian rajakaupassa ostoksilla. Tallink Megastar lähtee kohti Helsinkiä klo 16.30, saapuen perille klo 18.30. Maihinnousun jälkeen matka jatkuu kohti kotipaikkakuntia, joissa olemme perillä myöhään illalla.

Matkan hinta/henkilö:
439 € jaetussa kahden hengen standard-huoneessa
539 € yhden hengen huoneessa standard-huoneessa

459 € jaetussa kahden hengen superior-huoneessa

Hinta sisältää:   
- Kuljetus Mannisen bussilla koko matkan ajan
- Laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki kansipaikoin Tallinkin laivoilla
- Hotellimajoitus 3 yötä, Hestia Hotel Jugend
- Hotelliaamiaiset
- Opastettu tutustuminen Riian kaupunkiin, retki Siguldaan ja Turaidan linnaan
- Sisäänpääsy Turaidan linnaan
- Lounas Siguldassa
- Tallinkin polttoainelisä- ja päästölisämaksut

Lisämaksusta etukäteen varattuna:
- 12.8.2026 Myöhäinen aamiainen laivalla: aikuinen 26 €/hlö
- 15.8.2026 Buffetpäivällinen laivalla: aikuinen 31,50 €/hlö

Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä. Tällä matkalla tarvitaan virallinen henkilötodistus (passi tai henkilökortti). Kysy lapsi-hintaa sekä muita huoneluokkia toimistoltamme!

Alustava reitti: Ruovesi - Vilppula - Mänttä - Orivesi - Tampere - moottoritien pysäkit matkalla Helsinkiin