Tietoja matkasta

Tervetuloa Mannisen matkassa Uuteenkaupunkiiin!

Meri, puutalokadut ja mielenkiintoiset käyntikohteet kutsuvat tutustumaan Uuteenkaupunkiin! Lähde matkassamme tunnelmoimaan kesäistä kaupunkia pihat ja puutalot -kierrokselle ja vierailemaan Taidetalo Pilvilinnaan. Lisäksi aikaa jää omatoimiselle fiilistelylle puutalokaupungin henkeä ja tehdä ostoksia keskustan putiikeissa.

Lähdemme matkaan kotipaikkakunnilta aamulla. Matkalla Uuteenkaupunkiin pidämme tauon. Päivä alkaa opastetulla tutustumisella uskomattoman upeaan ja persoonalliseen Taidetalo Pilvilinnaan!

Pilvilinna on värikäs ja omaperäinen taidetalo, jonka ulko- ja sisäsei-nät on koristeltu maalauksin. Taiteilija Raija Nokkalan naivistista taidetta, hauskoja postikortteja. Sijainti n. 3 km kaupungin keskustasta Lepäisille päin. Pihapiirissä pitsimökki, hauska taidepolku humoristi-sine veistoksineen, satojen ruusujen rosario sekä kahviterassi meren rannalla.

Pilvilinnasta siirrymme Uudenkaupungin keskustaan ja nautimme maittavan lounaan Gastahaus Pookin noutopöydästä.

Vuonna 1986 Kaija ja Simo Reijonsaari avasivat Walter Thomén suunnittelemaan ja 1911 valmistuneeseen pankkirakennukseen kodikkaan ja meriteemaisen majatalo-ravintola Gasthaus Pookin, joka vuosien mittaan on tullut tunnetuksi paitsi laadukkaasta ruuasta ja ystävällisestä palvelusta, niin myös viihtyisästä kesäpihastaan.

Lounaan jälkeen on omatoimista aikaa tunnelmoida kesäisen Uudenkaupungin keskustaa sekä tehdä ostoksia putiikeissa.

Kaupunginlahden rantabulevardi on viihtyisä kävelykohde. Toisella puolella lahtea sijaitsevat ravintolat terasseineen ja toisella puolella voi tutustua tarinaseinien ja kivetyksiin upotettujen laivojen nimien ja mietelauseiden avulla Uudenkaupungin merelliseen historiaan. Useimmat putiikit keskustassa sijaitsevat Alisellakadulla, lähietäisyydellä toisistaan. Löytöjä voi tehdä myös mm. Suomen parhaimmaksikin valitussa Kenkäkauppa Ali-nassa, Sisustus Ulpukassa tai Uki Outletissa torin laidalla. Pakkahuoneen Puoti, Pakkahuoneen vierassatamassa on myös oivallinen shoppailupaikka, jossa on myynnissä monipuoliseti ukilaisten yrittäjien tuotteita.

Ennen kotimatkalle lähtöä teemme vielä mielenkiintoisen kävelykierroksen Uudenkaupungin vanhojen puutalojen pihoihin ja puutarhoihin tutustuen.  Kierroksella kuulemme paikallishistoriaa, tarinoita rakennusten vaiheista, puutarhojen perinnekasveista ja siitä, miten vanhaa on vaalittu ja uutta tuotu rinnalle. Kierroksen päätteeksi nautimme iltapäiväkahvit pienen makean kera. Kotimatkalle lähdemme noin klo 16.30.

Matkan hinta/henkilö: 99 €

Hinta sisältää:
- Kuljetus
- Sisäänpääsy ja opastus Taidetalo Pilvilinnassa
- Lounas Gasthaus Pookissa
- Opastettu pihat ja puutalot -kävelykierros
- Iltapäväkahvit Uudessakaupungissa

Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä. Ilmoitathan mahdolliset ruoka-aineallergiat varauksen yhteydessä.

Alustava reitti: Ruovesi - Orivesi - Tampere - Nokia...
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmoitathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.

Kuvat: Visit Uusikaupunki