23.7.2021 Vanha Rauma & Pitsiviikko

23.7.2021 Vanha Rauma & Pitsiviikko

Ihastuttava ja eläväinen Vanha Rauma on UNESCOn maailmanperintökohde ja loistava päivämatkakohde etenkin kesällä. Tänä vuonna perinteistä Pitsiviikkoa vietetään 51. kerran! Lähde tunnelmoimaan vanhan kaupungin idylliä vaivattomasti Mannisen matkassa!

Tervetuloa Mannisen matkassa Raumalle!

Koristeellisia puutaloja ja idyllisiä pikkukatuja! Ihastuttava Vanha Rauma valittiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ainutlaatuisena esimerkkinä elävästä vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Vanhassa Raumassa asuu n. 800 asukasta ja se onkin säilynyt elävänä kokonaisuutena ja kaupungin sydämenä, jossa asutaan ja tehdään työtä ympäri vuoden.  Alueelle on museoiden, uniikkien katujen ja Pyhän ristin kirkon lisäksi ihania putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Tällä matkalla tutustumme suloiseen Vanhaan Raumaan omatoimisesti.

Rauman Pitsiviikko on koko perheen kaupunkifestivaali, jota vietetään vuosittain heinäkuun lopulla. Rauman Pitsiviikko järjestetään tulevana kesänä jo 51. kerran! Tämän vuoden Pitsiviikon ohjelma on vielä avoin ja varmistuu lähempänä kesää.

Lähdemme matkaan aamulla kotipaikkakunnilta kohti Raumaa. Matkalla pidämme tauon. Perillä Raumalla on runsaasti omatoimista aikaa tutkia, tunnelmoida ja ihastella vanhan Rauman  henkeä. Perillä Raumalla olemme klo 11.00-16.00.

Hinta/henkilö: 40 €
Hinta sisältää: Kuljetus
Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on yhteensä vähintään 20 henkilöä. Matkustamme koronaturvallisuus huomioiden. Tutustuthan myös turvallisuusohjeistukseemme täällä: Turvallisesti Mannisen matkassa
Alustava reitti: Ruovesi – Vilppula – Mänttä – Orivesi – Tampere – Nokia…

Matkan varaus

Tarkista että täytät kaikki pakolliset kentät, muista lopuksi lähettää varauksen tiedot!
Sivusto ilmoittaa varauksen onnistuneesta lähetyksestä.