Tervetuloa Mannisen matkassa Seinäjoelle teatteriin!
La 15.11..2025 klo 13.15, Mustapukuinen nainen, Elissa-näyttämö
Alustava matkareitti: Mänttä-Vilppula-Ruovesi-Virrat
Ilmoittaudu viimeistään 15.10.2025
Siirtykäämme siis Englantiin, viktoriaanisen aikakauden loppupuolelle. Ja teatteriin, jossa herra Arthur Kipps yrittää kertoa kauan sitten kokemansa karmivat tapahtumat. Hänellä itsellään ei ole esiintyjän lahjoja, vain pakottava tarve kertoa tarinansa. Apuun palkatun nuoren näyttelijän opastamana näyttämö herää eloon. Pian saammekin nähdä, kuinka asianajajana toiminut Kipps lähti kuolleen asiakkaansa hautajaisiin ja näki siellä ensimmäistä kertaa tarinan mustapukuisen naisen.
Kenestä oikein on kyse? Pelätyn hahmon mysteeri kalvaa nuoren Arthurin mieltä. Ja näytelmän edetessä mieheen syvät jäljet jättänyt tarina alkaa käydä pelottavan todeksi…
Susan Hillin romaaniin (1983) perustuvaa näytelmää on esitetty Lontoossa vuodesta 1989 lähtien.
Näytelmän brittimäisen tyylikkäissä rooleissa loistavat Esa Ahonen ja Tomi Turunen. Jännitystarinan ohjaa Jermo Grundström, jonka aiempi ohjaus Seinäjoella oli The Addams Family (2023).
Ikäsuositus 14+
Lähdemme matkaan aamulla ja pidämme tauon Alavuden ABC huoltamolla. Seinäjoelle saavumme klo 12.45 ja näytelmä alkaa klo 13.15. Kesto noin 2 h väliajalla.
Väliajalla on kahvi/tee ja suolainen piirakka. Paluumatkalle lähdemme esityksen päätyttyä.
Matkan hinta/henkilö: 89 €
Katsomosta rivit: 1-7
Hinta sisältää: kuljetuksen, näytelmälipun ja väliaikakahvit/tee suolaisen piirakan kera
Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä.
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmotathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.
Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki