12.6.2019 Helsinki – Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Seurasaari & Tamminiemi

12.6.2019 Helsinki – Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Seurasaari & Tamminiemi

Lähde kesäiselle päivämatkalle Helsinkiin tutustumaan pääkaupunkimme kolmeen erilaiseen ja mielenkiintoiseen vierailukohteeseen!

Tervetuloa Mannisen matkassa Helsinkiin!

Matkaan lähdemme aamulla kotipaikkakunnilta. Matkalla Helsinkiin pidämme tauon. Ensimmäinen kohteemme on Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa teemme kierroksen oppaan johdolla kasvihuoneissa. Opastuksen aikana tutustumme mm. sademetsän ja aavikon monipuoliseen kasvimaailmaan. Kierrokseen sisältyy tarinoita ja tietoa kaakaosta, banaanista sekä muista tutuista hyötykasveista. Lihansyöjäkasvi on jännittävä esimerkki kasvien sopeutumisesta erilaisiin ympäristöihin.

Puutarhalta jatkamme Seurasaareen, jossa tutustumme Seurasaaren ulkomuseoon opastetulla kierroksella. Vuonna 1909 perustettu Suomen ensimmäisen ulkomuseo on kuin talonpoikainen Suomi pienoiskoossa. Opastuksen jälkeen ruokailemme ravintola Seurasaaren buffet-pöydässä.

Tamminiemessä sen sijaan tutustumme presidenttien elämään. Päätoimittaja Amos Andersonin 1940 valtiolle lahjoittama Tamminiemen huvila on ollut kolmen presidentin, Risto Rytin (1940-1944), Gustaf Mannerheimin (1944-1946) ja Urho Kekkosen (1956-1981) virka-asunto ja monien poliittisten neuvottelujen ja ratkaisujen näyttämö. Erityisesti presidentti Urho Kekkosen 25-vuotisen virkakauden aikana nimestä Tamminiemi muodostui suorastaan käsite Suomen poliittisessa elämässä ja kielenkäytössä. Presidentti Kekkosen kuoleman jälkeen Tamminiemi avattiin museona joulukuussa 1987. Museota esitellään autenttisessa, presidentti Kekkosen aikaisessa 1970-luvun asussa.

Kotimatkalle lähdemme myöhään iltapäivällä.

Matkan hinta/henkilö: 89 €
Hinta sisältää:
– Kuljetus
– Pääsylippu ja opastus kasvitieteellisessä puutarhassa
– Opastus Seurasaaressa
– Opastus Tamminiemessä
– Buffet-lounas ravintola Seurasaaressa
Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä. Päivän aikana kävellään paljon, joten varauduthan hyvillä kengillä. Ilmoitathan mahdolliset ruoka-aineallergiat varauksen yhteydessä.
Alustava reitti: Ruovesi – Vilppula – Mänttä – Orivesi – Tampere – moottoritien pysäkit matkalla Helsinkiin

 

Matkan varaus

Tarkista että täytät kaikki pakolliset kentät, muista lopuksi lähettää varauksen tiedot!
Sivusto ilmoittaa varauksen onnistuneesta lähetyksestä.