Tietoja matkasta

Tervetuloa Mannisen matkassa puutarhojen maailmaan Raisioon, Naantaliin ja Paraisille!

Ihastuttavat puutarhat ja merellinen tunnelma kutsuvat kesämatkalle saariston reunalle! Päivän aikana tutustumme Raision Alppiruusupuistoon, Naantalin Kultarantaan, Furuvikin kartanon muotopuutarhaan ja lounastamme Tammiluodon viinitilalla. Lähde viettämään mukavaa ja ohjelmallista kesäpäivää Mannisen matkaan!

Lähdemme matkaan aikaisin aamulla kotipaikkakunnilta. Matkalla pidämme tauon. Päivän ensimmäinen kohteemme on Raision Alppiruusupuisto, jossa kasvaa yhteensä noin 1600 suomalaista ja ulkolaista alppiruusua. Lajikkeita on 153, joista 28 on suomalaisia. Tutustumme puistoon oppaan johdolla.

Raisiosta matka jatkuu Naantaliin, jossa tutustumme ihastuttavaan Kultarannan puutarhaan opastetulla kierroksella. Puutarhan portit suljetaan kesän 2022 jälkeen remontin ajaksi, joten nyt on mitä loistavin aika käydä vielä ihastelemassa puutarhaa.

Kultarannan puutarha on 16 hehtaarin puisto, jota voi kutsua eräänlaiseksi pienois-Versaillesiksi. Puutarhan yleisökierrokset järjestetään sen keskeisimmässä osassa nimeltä Medaljonki, joka on tunnettu kukkatarhoistaan ja ruusuistaan. Muotopuutarhaa kaunistavat myös punatarha, sinitarha, pergola, huvimajat, vesialtaat ja kuusiaitojen reunustamat ”diplomaattikäytävät”. Kultarannan puutarha onkin yksi Naantalin ja koko Suomen merkittävimmistä puutarhanähtävyyksistä. -Visit Naantali

Naantalista jatkamme matkaa Paraisille, jossa nautimme maittavan lounaan Tammiluodon viinitilalla. Tilalta on mahdollista myös ostaa sen omia tuotoksia kotiin vietäväksi.

Tammiluoto on luonnonkaunis niemi Lemlahden saaressa Paraisten kaupungissa. Tammiluodon Puutarha on omenatila, perustettu edellisten omistajien toimesta 1960-luvun alussa. Tilalla kasvaa noin 9000 omenapuuta ja 1000 päärynäpuuta. Tammiluodon Viinitila perustettiin 1996 ja vuosien varrella siitä on kehittynyt kohde, jossa vierailee vuosittain tuhansia kävijöitä, matkailijoita sekä kokous- ja juhlavieraita. -Tammiluodon viinitila

Lounaan jälkeen ajelemme päivän viimeiseen kohteeseen ennen kotimatkalle lähtöä, Furuvikin kartanoon. Kartanolla on poikkeuksellisen kaunis muotopuutarha, josta paikka onkin tullut tunnetuksi. Tutustumme puutarhaan oppaan johdolla.

Alunperin vuonna 1906 Paraisten Kalkkivuori Oy:n johtajan Emil Sarlinin kodiksi rakennettu Villa Furuvik aivan Paraisten keskustan kupeessa meren rannalla toimi vuorineuvoksen ja hänen perheensä asuntona 50 vuoden ajan. Vuonna 1957 päärakennus muutettiin yhtiön edustustilaksi ja samalla tehtiin ajan hengen mukaisia muutoksia. Kesäksi 2017 valmistuneet korjaustyöt ovat palauttaneet 60 vuoden jälkeen päärakennuksen juhlakerroksen aikaan, jolloin Sarlin vielä itse asui täällä. Nykyisin Furuvikin Kartanoksi yleisesti kutsuttu kokonaisuus tarjoaa arvokkaat ja historiallisesti autenttiset puitteet unohtumattomille tilaisuuksille. -Furuvikin kartano

Kotimatkalle lähdemme myöhään iltapäivällä. Matkalla pidämme tauon.

Matkan hinta/henkilö: 99 €

Hinta sisältää:
- Kuljetus
- Opastukset puutarhoissa
- Lounas Tammiluodon viinitilalla

Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä. Ilmoitathan mahdolliset ruoka-aineallergiat varauksen yhteydessä.

Alustava reitti: Ruovesi - Orivesi - Tampere...
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmotathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.