Tietoja matkasta

Tervetuloa Mannisen matkassa Tarttoon!

Viron henkinen pääkaupunki Tartto on eteläisen Viron keskus ja maan toiseksi suurin kaupunki. Tartto on kuuluisa yliopistostaan, lukuisista museoistaan ja menneisyydestään hansakaupunkina. Myös kaupungin halki virtaava Ema-joki antaa sille oman ilmeensä. 

Matkaan lähdemme torstai aamuna Pohjois-Pirkanmaan/Tampereen seudulta. Ajamme Hämeenlinnan kautta Helsinkiin Länsiterminaaliin, josta Tallink Megastar alus lähtee kohti Tallinnaa. Saavumme Tallinnaan klo 15.30, bussi odottaa terminaalin edessä ja matka jatkuu sieltä välittömästi kohti Tallink City hotellia, mikä sijaitsee aivan Tallinnan keskustassa. Majoittuminen ja omatoimista aikaa Tallinnan keskustassa. 

Perjantaina aamiainen on tarjolla hotellin ravintolassa alkaen klo 07.00. Lähdemme bussilla kohti Tarttoa ja messuja, ajomatka on noin 2,5h. Illalla lähdemme takaisin Tallinnaan ja tuttuun hotelliin. Ilta on vapaata aikaa.

29. Maamess-tapahtuma Tartossa tarjoaa jälleen paljon nähtävää ja koettavaa. Tapahtuma kerää vuosittain yli 30 000 vierailijaa ja lähes 400 näytteille asettajaa useista eri maista. Maamess pitää sisällään neljä monipuolista tapahtumaa; Kansainvälisen maatalousnäyttelyn, kansainvälisen puu- ja metsätalousnäyttelyn, elintarvikemessut sekä puutarhanäyttelyn.

Lauantaina aamiainen tarjolla klo 08.00-11.00. Aamiaisen jälkeen luovutamme huoneet ja lähdemme ostoksille satama-alueen kauppoihin. Laivamatka Tallinnasta Helsinkiin tehdään mukavasti upouudella Tallinkin MyStar aluksella  klo 13.30. Laiva rantautuu Helsinkiin klo 15.30. Kotiin lähdemme ajelemaan heti maihinnousun jälkeen.

Matkanhinta/henkilö:
* 275 €, jaetussa kahden hengen Standart-huoneessa 
* 345 €, yhden hengen Standart-huonessa

Hinta sisältää: 
- Bussikuljetus Mannisen bussilla koko matkan ajan
- Majoitus kahden hengen Standart huoneessa Tallink City hotellissa 2 yötä, Tallinna
- Aamiaiset hotellissa
- laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki kansipaikoin meno-paluu
- Messulippu perjantai 21.4.2023
- Tallink polttoainelisä

Lisämaksusta:
- Buffet-ruokailu laivalla meno- ja paluumatkalla 29 €/hlö

Alustava matkareitti: Virrat (vähintään 10 henkilöä) - Ruovesi - Kuru - Ylöjärvi - Tampere - Pirkanhovi - ...

Huomioitavaa: Matka toteutuu mikäli lähtijöitä on yhteensä vähintään 30 henkilöä. Tällä matkalla tarvitaan voimassa oleva passi tai virallinen henkilöllisyystodistus.  Ajokortti tai kuvallinen kelakortti eivät kelpaa. 
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmotathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.